10 pientä valkkari-vauvaa

 Ne yöunet jäivät sitten melko lyhyiksi. Seitsemän ensimmäistä pentua syntyivät suht säännölliseen tahtiin, ja sitten tuli stoppi. Kun homma alkoi viivästyä olimme jo yhteyksissä päivystävään eläinläkäriin,  onneksi ei kuitenkaan tarvinnut lähteä ajelemaan klinikalle, vaan lopulta tapahtui se mitä jo olimme hiukan osanneet uumoillakin, kahdeksas pentu syntyi suruksemme kuolleena, pieni enkelipoika💙  Mutta onneksi vältyimme sektiolta.

Sen jälkeen synnytys jatkui taas kuten aiemminkin. Viimeinen pentu syntyi vähän ennen kolmea aamulla, ja niinpä Lily on nyt onnellinen 10 valkkarivauvan hellä mamma. Katraassa on viisi tyttöä ja viisi poikaa, mikä mahtava sukupuolijakauma. (kiittelee kasvattaja)

Ottaen huomioon, että Lily on hiukan iäkäs ensisynnyttäjäksi (jo 5 täyttänyt)  ja kävimme moikkaamassa sulhoa vain kerran, ei lopputulema ole ollenkaan hassumpi.  Täytyy kyllä sanoa, että Lily hoiti homman tosi upeasti, vaikka alkoikin loppua kohden jo hiukan väsyä (no, pukkaappa iha ite 11 lasta maailmaan, niin voi miettiä miten väsynyt voisikaan olla... ) Lily hoitelee pentujaan rauhallisesti ja ottaa nyt rennosti kun valtava masu on siirtynyt väljempiin oloihin.

 


Pennut olivat kaikki hyvän kokoisia, pienin 420g ja suurin 580g, kaikki ovat virkeitä ja liikkuvaisia ja olivat reippaasti nisillä. Tassupohjat ja kirsut alkoivat tummua jo heti samantien. Nyt vain rauhassa odottelemme, että kaikki sujuu hyvin ja että kaikilla pennuilla lähtee painot nousuun, Lily toipuu synnytyksestä ym... eka viikko on aina se jännittävin että meneehän kaikki varmasti hyvin. 

Syntymäjärjestys: 💓💙💙💓💙💓💙 (💜) 💓💙💓


Kunhan jotekin tokenemme itse ja oma ajatus alkaa kulkea kirkkaammin, niin laitellaan lisää. Tässä isässä tuntuu nuo yövalvomiset vaativan aina vain suuremman veron. 😅

Kommentit

  1. Oi. , ompas iso pentue. Paljon onnea ❤️ Pikkuiselle pojalle hyvää matkaa 😢

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heidi, poistin tämän toisen saman (tupla)viestin

      Poista
  3. Onnea koko perheelle! ❤ Ja hyvää matkaa pikkuenkelille... ��
    Terkuin Erja W.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

On laiva valmiina lähtöön...

Ilta pihalla

Kauppakeskuksella